09.04. – Tag der finnischen Sprache

Suomen kieli eli suomi on uralilaisten kielten itämerensuomalaiseen ryhmään kuuluva kieli, jota puhuvat pääosin suomalaiset. Suomessa suomen kieltä puhuu äidinkielenään 4,8 miljoonaa ja toisena kielenään 0,5 miljoonaa ihmistä. Suurimmat suomea puhuvat vähemmistöt ovat Ruotsissa, Norjassa ja Venäjällä. Suomen kieli on voimakkaasti taipuva, agglutinoiva kieli. Sanajärjestys on toissijainen, lauseenjäsenten perusjärjestys on subjekti–predikaatti–objekti ja määrite käy useimmiten pääsanansa edellä. Suomessa on kahdeksan vokaalia ja 13 konsonanttia, mikäli eräitä lainasanoissa esiintyviä äänteitä ei lueta mukaan. Suomen kieltä tutkiva Kielitieteen ala on fennistiikka. Suomen yleiskieli on kaikille suomen kielen puhujille yhteinen kielimuoto, joka noudattaa yleisesti hyväksyttyjä normeja. Koska yleiskieltä käytetään etenkin kirjoituksessa ja se on puhutusta kielestä selvästi erillinen kielimuoto, sitä kutsutaan myös kirjakieleksi. Puhuttua yleiskieltä käytetään lähinnä lukupuhunnassa, kun esimerkiksi valmiiksi kirjoitettua esitelmää luetaan ääneen julkisessa tilanteessa. Lukupuhuntaa käytetään myös Yleisradion uutislähetyksissä.[34] Suomen yleiskieli perustuu vanhoihin murteisiin, ja siihen on yhdistetty tietoisesti eri murteita. Yleiskielessä on vain harvoja piirteitä, joita ei ole otettu suoraan jostain murteesta: sanaston lisäksi niitä ovat lähinnä vain d-äänne (esim. sanassa padan) ja konsonanttiyhtymä ts (esim. metsä). Arkikieli on epämuodollista ja epävirallista kielenkäyttöä, joka poikkeaa neutraalista yleiskielestä ja asiatyylistä. Arkikielisyyksiä käytetään runsaasti etenkin puhekielessä mutta nykyisin aiempaa enemmän myös kirjoitetussa kielessä. Monesta aluksi arkikielisestä sanasta on ajan myötä tullut yleiskielinen. Tällaisia ovat esimerkiksi monet lyhentymällä syntyneet sanat, muodostustavaltaan uudenlaiset sanat ja toisesta kielestä mukautetut sanat.